Tervehdys kaikille! Ajattelin ruveta kirjoittamaan tämmöstä blogia, kun ketään muuta elinsiirtojonossa olevaa ei aikaisemmin ole kiinnostanut tuoda ajatuksiaan ja elämäänsä tällä tavoin julkisuuteen. Alkuun pieni ”sairauskertomus” itsestäni, olen vähän yli 50nen miespuolinen 1 tyypin diabeetikko, jolla tauti todettu vuonna -75 ja nykytilanteeseen, siis elinsiirtojonoon, johti vuonna 2015 heinäkuussa tehty iso sydänleikkaus, jota mun munuaiset ei enää kestäneet. Olihan mulla munuaisten vajaatoiminta jo pitkään ennen leikkausta, mutta se oli pakko tehdä, tai enää en istuisi tässä kirjoittamassa tätä. Toisaalta lääkärit osasivat kyllä hyvin selkeästi varoittaa etukäteen, ettei munuaiset välttämättä kestä isoa sydänleikkausta, joten minulla oli hyvin aikaa tottua ajatukseen tulevasta dialyysihoidosta ja ensimmäinen dialyysi tehtiinkin muutama päivä leikkauksen jälkeen ja jatkuu edelleen, kunnes minulle sopiva munuainen joskus löytyy. Tietenkään en päässyt heti edes siirtojonoon, koska isosta leikkauksesta toipuminen otti oman aikansa, mutta jonossa olen ollut tammikuusta 2016, eli reilun vuoden tänä päivänä. Nyt tietenkin päällimmäisenä toiveena onkin, että sopiva siirrännäinen löytyisi mahdollisimman pian ja siksi kannatankin suuresti elinluovutuksen helpottamista ja myös valtiovalta pitäisi saada tähän mukaan, kaikin mahdollisin keinoin. Pitemmän päälle dialyysissä käyminen, 3 kertaa viikossa 4 tuntia kerrallaan käy varsin raskaaksi, joten siksikin jonojen lyheneminen olisi varsin suotavaa, puhumattakaan sydän- ja maksapotilaista, joiden elämä voi olla kiinni siirrännäisen löytymisestä riittävän pian. Tämä olkoon aloitus sarjalle kirjoituksia, joka valaisee, mitä tapahtuu elinsiirtoa odottavan elämässä ja toivottavasti saan itsekunkin myös miettimään elinluovutuksen ja elinsiirtotestamentin tekemisen järkevyyttä. Sano KYLLÄ elinluovutukselle!